Amandan vertaistarina:

Minulla on ollut ajoittaisia uniongelmia niin kauan kuin muistan. Jo lapsena minua valvottivat erilaiset asiat ja saatoin herätä yöllä kulkemaan pimeässä talossa vailla tolkkua. Olen myös nukkuessani ollut todella levoton; liikkunut, puhunut ja puuhannut kaikkea. Muistan esimerkiksi, kun kerran aloin isäni luona katsoa vhs-elokuvaa unissani lapsena. Tämä on mielestäni aikapelottava ajatus ja olen joskus stressannutkin sitä, mitä ehkä voisin unissani tehdä tietämättäni, mikä aiheuttaa tietysti vielä lisää uniongelmia.

Ongelmat kärjistyivät teini-iässä, kun kävin läpi useamman traumaattisen kokemuksen. Tämän lisäksi opiskelin, tein työharjoittelua ja kävin kahdessa eri työssä. Niin ja pyöritin bänditoimintaa ja keikkailin. Opinnäytetyötä kirjoitin usein öisin, kun ei ollut muulloin aikaa. En siis nukkunutkovinkaan paljoa. Silloin kun menin nukkumaan "normaaliin aikaan", heräsin yöllä valvomaan usean tunnin ajaksi.

Hain ongelmaani apua lääkäristä. Kerroin traumaattisista kokemuksistani. Lääkäri kirjoitti minulle reseptin nukahtamislääkkeeseen. Se auttoi nukahtamaan, mutta ei pitänyt minua unessa, eli heräilin edelleen öisin valvomaan. En saanut myöskään apua uniongelmien taustalla oleviin traumoihin. Lopetin lääkkeen käytön. 

Kun tulin äidiksi, aloin pohtia omaa taustaani ja pääsin psykoterapiaan työstämään asioita. Se auttoi osaltaan jonkin verran, mutta monen vuoden valvominen katkonaisesti nukkuvien lasten kanssa ylläpiti ja ylläpitää edelleen uniongelmiani 

Kun tulin äidiksi, aloin pohtia omaa taustaani ja pääsin psykoterapiaan työstämään asioita. Se auttoi osaltaan jonkin verran, mutta monen vuoden valvominen katkonaisesti nukkuvien lasten kanssa ylläpiti ja ylläpitää edelleen uniongelmiani. Lisäksi erilaiset kauhukuvat, ahdistus ja menettämisen pelko ovat lisääntyneet lasten saannin myötä, mikä valvottaa minua tällä hetkellä paljon. Tuntuu, kuin jokaisen elämäntilanteen ja vaiheen mukana tulisi aina uusi syy olla nukkumatta.

Unettomuus vaikuttaa minuun todella kokonaisvaltaisesti. Tuntuu kuin olisin menettänyt sen elämää täynnä olevan fiksun nuoren naisen, mikä koin olevani vielä kymmenen vuotta sitten. Minua väsyttää joka päivä ja melkein koko ajan. Ajatus ei kulje. Mieliala on maassa aina huonosti nukutun yön jäljiltä. Pelkään usein tulevia öitä ja väsyneitä päiviä, jotka eivät tunnu koskaan loppuvan.

Tällä hetkellä olen kokeillut syödä melatoniinia usean kuukauden ajan. Siitä ei ole ollut minun kohdallani apua ainakaan toistaiseksi. Muita asioita, joihin olen kiinnittänyt huomiota ovat tv:n poistaminen makuuhuoneesta, iltojen rauhoittaminen ajoissa, raskaiden iltapalojen välttäminen ja erilaiset rentoutusharjoitukset. Musiikin tekeminen on antanut minulle myös arvokkaan väylän purkaa uniongelmien aiheuttamia huonoja fiiliksiä.

Jonkin verran vuosien varrella olen saanut vertaistukea muutamalta unettomuudesta kärsivältä ystävältäni. Se auttaa valtavasti omaa oloa kun tietää, ettei ole yksin näiden haasteiden kanssa. Se auttaa suhtautumaan itseensä armollisesti ja ymmärtämään, että tämä on täysin normaali vaiva, josta monet muutkin kärsivät.

Vaikka itselläni on prosessi ja toimivien apukeinojen löytäminen vielä vaiheessa, suhtaudun optimistisesti tulevaan ja toivon, että ruuhkavuosien väistyessä löytäisin kauan kaipaamani ystävän, lempeän unen, uudestaan.

Teksti: Amanda Mäläskä

Kuva: Jesse Mäläskä

Amanda on artisti, sekä musiikin tekemisen ja tuottamisen opiskelija 
Seuraa Instagramissa @awavirallinen